
YRITYKSILLE

Räätälöity juoksuvalmennus
Yrityksen kanssa yhdessä suunnitellut juoksuvalmennukset ovat hyvä tapa mahdollistaa työntekijöiden liikkuminen työpäivän yhteydessä. Ennen, jälkeen tai päivän aikana toteutettu harjoittelu voi tähdätä johonkin yhteiseen tavoitteeseen tai olla enemmän väline kehittää kuntoa ja oppia lisää juoksemisesta. Juoksuvalmennus voi olla osa tyhy-päivää tai pidempiaikainen projekti edistämään työkykyä ja hyvinvointia sekä hitsaamaan työntekijöitä yhteen yhteisen tekemisen parissa.
Lyhyempi juoksuvalmennus voi pitää sisällään tekniikkaharjoittelua, peruskunnon kehittämistä, juoksun oheisharjoittelua tai juoksuharjoittelun perusteiden opettelua esimerkkitreenien avulla.
Pidempikestoinen juoksuvalmennus (viikoista kuukausiin) voi tähdätä yrityksen henkilöstön yhteisesti sopimaan tavoitteeseen tai juoksutapahtumaan esimerkiksi yritysmaratonviestiin. Tapahtuma on aina parempi kokemus kun kaikki ovat saaneet apua harjoitteluun ja tällä tavalla kipinä omaan juoksuharjoitteluun syttyy helpommin. Harjoittelu voi olla myös ympärivuotista ja autan mielelläni yrityksen oman juoksuklubin perustamisessa. Minulla on vankka kokemus yhteisöjen ja ryhmien rakentajana ja todella hyvät kokemukset niiden toimivuudesta motivaation ylläpitäjänä.
Harjoittelu on helppo toteuttaa vasta-alkajalle tai kokeneemmalle juoksijalle saman harjoituksen sisällä. Osaksi valmennusta voidaan ottaa oheisharjoittelua, joka voi olla esimerkiksi voimaharjoittelua yrityksen omalla kuntosalilla tai kesäaikaan vaikka ulkona tapahtuvaa kiertoharjoittelua.
Juoksuharjoittelulla on todettu olevan runsaasti hyötyjä terveyteen, aivojen toimintaan ja fyysisen kunnon ylläpitoon/kehittämiseen. Kestävyysharjoittelun mahdollistaminen työntekijöille tuottaa sijoitetut eurot takaisin ja lisää työntekijän hyvinvointia kokonaisvaltaisesti. Kysy lisää ja rakennetaan teidän yrityksellenne sopivin juoksuvalmennus.




Luennot
Luennoin mielelläni juoksun ympärille sijoittuvista sekä työkyvyn ylläpitoon ja kehittämiseen tähtäävistä aiheista. Olen työskennellyt useamman vuoden työikäisten moniammatillisessa kuntoutuksessa, jossa tavoitteenamme oli työkyvyn ylläpito ja varmistaminen pitkällä tähtäimellä. Luennointi ja motivoivat ryhmäkeskustelut ovat hyvä tapa herättää kipinä työntekijän oman hyvinvoinnin huomiointiin.
Juoksuharjoittelussa ja valmentamisessa toteutuvat monet teesit, joista on suoraa hyötyä myös työpaikkojen haasteiden ratkaisemiseen. Tutkitun tiedon ja tosielämän esimerkkien avulla kuuntelijan on helppoa kiinnostua aiheista ja esityksen lopputulos on yleensä pitkä keskustelu kysymyksineen, jonka avulla aiheesta saa henkilökohtaisemman tason.
Toteutan mielenkiintoisia, asiantuntevia ja ajatuksia herättäviä luentoja mm. seuraavista aiheista henkilöstölle, johtoryhmille tai työpaikan työhyvinvoinnista vastaaville. Kysy lisää, jos et löydä listalta etsimääsi.